Koirankoulutuspäivä

Koirankoulutus - metsästyspäivän ohjelma

Aamulla saavutte osoitteeseen Konttilantie 155 (Forssa) haluamaanne aikaan. Saatte aluekartan ja voitte siirtyä autoilla keskemmälle metsästysmaastoa, joko parkkialueelle tai suoraan laavulle.

Halutessanne "täsmälinnut" voidaan merkitä karttaan, jolloin teidän on helpompi ohjata koulutettavaa koiraanne linnuille. Laavulle voitte tehdä tulet ja tauolle palatessanne hiillos on valmiina odottamassa. Polttopuut löytyvät laavulta ja nokipannut ovat käytössänne. Laavulta löytyy ulkohuussi ja vettä voidaan toimittaa laavulle halutessanne. Kun tulette alueelle aseellisena, teillä tulee olla metsästyskortti ja aseenkantolupa. Alue varataan koko valoisaksi ajaksi ainoastaan teille, joten teillä ei ole vaaraa eikä häiriötä muista metsästäjistä eikä huolta koronasta.

Mikäli onnistuneita metsästystilanteita ei syystä tai toisesta tunnu tulevan, voidaan sellainen järjestelmällisesti järjestää. Poistuessanne alueelta, pitää siitä ilmoittaa viestillä tai soittamalla. Palautteenne on meille tärkeää kehittäessämme toimintaamme. Pyrimme järjestämään päivän aina asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Maksutapana käy kortti tai käteinen, vakiasiakkaille ja yrityksille voimme lähettää laskun s-postiin.



-Luonnollisesti korven kätköistä-
Korpimaan fasaanitila




Koirankoulutus – metsästyspäivän ohjelma

Aamulla saavutte osoitteeseen Konttilantie 155 (Forssa) haluamaanne aikaan. Saatte aluekartan ja voitte siirtyä autoilla keskemmälle metsästysmaastoa, joko parkkialueelle tai suoraan laavulle.

Halutessanne ”täsmälinnut” voidaan merkitä karttaan, jolloin teidän on helpompi ohjata koulutettavaa koiraanne linnuille. Laavulle voitte tehdä tulet ja tauolle palatessanne hiillos on valmiina odottamassa. Polttopuut löytyvät laavulta ja nokipannut ovat käytössänne. Laavulta löytyy ulkohuussi ja vettä voidaan toimittaa laavulle halutessanne. Kun tulette alueelle aseellisena, teillä tulee olla metsästyskortti ja aseenkantolupa. Alue varataan koko valoisaksi ajaksi ainoastaan teille, joten teillä ei ole vaaraa eikä häiriötä muista metsästäjistä eikä huolta koronasta. Mikäli onnistuneita metsästystilanteita ei syystä tai toisesta tunnu tulevan, voidaan sellainen järjestelmällisesti järjestää. Poistuessanne alueelta, pitää siitä ilmoittaa viestillä tai soittamalla. Palautteenne on meille tärkeää kehittäessämme toimintaamme. Pyrimme järjestämään päivän aina asiakkaan toiveiden mukaisesti. Maksutapana käy kortti tai käteinen, vakiasiakkaille ja yrityksille voimme lähettää laskun s-postiin.

-Luonnollisesti korven kätköistä- Korpimaan fasaanitila